LUKU 1 – NoMi-Corp

Maanalaisen ovet avautuivat äänettömästi ja Lilith astui ulos junasta ihmisvirran mukana. Muutaman vuoden ikäinen metroasema oli vielä siisti ja sen seinät tyylikkään vaalean ja sinisen sävyiset. Information Highway luki krominsävyisillä kirjaimilla raiteiden yllä. Asemaa vartioi muutama valppaan näköinen yksityisen vartiofirman edustaja mustissa vaatteissaan. Information Highway tai IH oli megayritysten muodostama kortteli Lontoon keskustassa. Muutamaan suurimpaan yritykseen oli omat hissit suoraan metroasemalta, NanoWorld, McDonalds, Neo-Te®®a ja NoMi-Corp. olivat muutamia suurimmista nimistä. Lilith käveli NoMin hissille, vilautti avainkorttiaan lukulaitteelle ja astui sisään. Hän oli myöhässä ja siksi yksin hississä. Useimmat yhdistyneen Nokia-Microsoftin työntekijät tulivat töihin etuajassa tehdäkseen vaikutuksen pomoihinsa ja ansaitakseen vielä suurempia palkkioita. Lilith tiesi ettei voisi myöhästyä usein mikäli mielisi pitää työnsä, sillä NoMi oli yksinkertaisesti suurin ja varakkain yhtiö maailmassa ja työhakemuksia avoimiin työpaikkoihin tuli kymmeniä tuhansia ympäri maailman.

Lilith Daimon oli ohjelmoija. Hän suunnitteli ohjelmia ja sovelluksia nano-agenteille, bio-tietokoneille, augmentaatioille ja muille viestintälaitteille. Hän tienasi enemmän rahaa kuin ehti käyttämään ja piti työstään. Siksi hän oli itsekin yllättynyt myöhästyessään jo kolmatta kertaa kahden viikon sisällä. Hän tiesi, että joutuisi puhutteluun ja pohti hissin nousessa korkean pilvenpiirtäjän ulkoreunaa mitä sanoisi osastonsa esimiehelle Damien Dentille. ”Anteeksi sir. Henkilökohtaisia ongelmia sir, en anna sen vaikuttaa työhöni jatkossa sir. Pyydän anteeksi sir.” Lilith nyökkäsi itsekseen ja virnisti oven auetessa ohjelmoinnin kerrokseen. Lilithillä oli pääsy ainoastaan ohjelmointiin, aulaan, PR:n ja lakiasiain osastolle ja metroon. Hänen avainkorttinsa ei päästänyt häntä esimerkiksi tutkimuksen tai nanoteknoogian osastoille. Ainoa tapa päästä muille osastoille oli kyseisen osaston jäsenen vieraana.

Ohjelmoinnin osasto oli mukava ja pieni. Siinä oli kuusi suurta toimistoa, joista yksi kuului Lilithille ja hänen työtoverilleen Henrylle. Henry oli tyypillinen kynäniskainen ohjelmoija. Hänellä oli tehostettu näkö, joka sai hänen silmänsä näyttämään usein pelottavilta ja tunteettomilta, vaikka hän olikin ujo ja herttainen poika. Henry viihtyi omissa oloissaan ja keskustelu Lilithin ja Henryn välillä olikin useimmiten Lilithin aloittamaa. Lilith kiusoitteli Henryä usein pienellä flirttailulla, sillä tiesi tämän olevan ihastunut häneen. Lilithiä se ei vaivannut. Jos Henry ottaisi asian joskus puheeksi, hän voisi sanoa tälle ystävällisesti, mutta päättäväisesti: ”Henry, olet ihana, mutta minulla on jo poikaystävä.” Se oli vale, mutta Lilith ei hennonnut sanoa Henrylle, että kynäniskaiset nörtit eivät olleet hänen makuunsa.

Lilith meni suoraan hissin vieressä olevaan vessaan ja katsoi itseään peilistä. Siniset silmät pilkottivat mustan, suoran ja melko lyhen tukan alta. Lilithillä oli yllään matalalanteiset farkut ja tiukka musta pitkähihainen paita, jonka päällä oli pitkä ja paksu huopatakki. Lontoossa oli pitkästä aikaa lunta ja Lilith piti siitä paljon enemmän kuin ainaisesti kosteasta sumusta. Lilith in vanhemmat olivat kotoisin puolasta, mutta Lilith itse oli asunut suurimman osan elämästään Lontoossa, pois lukien kaksi vuotta, jotka hän vietti NoMin pääkonttorissa Piilaaksossa ja kaksi vuotta, jotka hän vietti Suomessa entisen Nokian opeissa. Nyt palattuaan Lontooseen hän oli 25-vuotias ja nuorin tuntemansa ohjelmoijavastaavan tasoisessa asemassa. Kukaan ei tarkistanut enää hänen tekemiään sovelluksia, ellei hän sitä pyytänyt.

Lilith pesi kätensä ja meni toimiston keskellä sijaitsevaan lepo- ja kokoustilaan aamupalaveria varten, mutta se oli jo päättynyt eikä paikalla ollut kuin Tony Helmet, suurikokoinen rivosuinen mies, jonka toimisto oli tapetoitu alastomien naisten kuvilla. ”Hei. Pomo pyysi toimistoonsa. Kannattaisi varmaan ostaa uusi kello.” Tony sanoi ja haukkasi palan täytteitä pursuavasta patongista. Lilith vain murahti ja kaatoi itselleen kupin erinomaista kahvia tilan keittimestä. Vielä yksi etu olla töissä NoMi:lla, erinomainen kahvi, joka oli valmistettu varta vasten NoMin käyttöön.

Lilith meni Damienin toimistoon, kuunteli saarnan nöyrästi ja käveli toimistoonsa. Viimeinen varoitus, Damien oli sanonut. Vaikka hän voisikin joustaa Lilithon vuoksi, keskushallinto ei katsoisi toistuvia myöhästymisiä sormien läpi. Avain, jolla Lilith oli astunut hissiin toimi myös kellokorttina ja firman säännöt olivat kaikille samat. Suuressa yrityksessä yksilö on korvattavissa oleva hyödyke.

Lilith istui työpöytänsä ääreen ja nosti tietokonepäätteen telakointiasemasta syliinsä. Pääte oli kuin kannettavan tietokoneen näyttö ilman näppäimistöä. Lilith painoi kätensä näytölle ja se skannasi hänen kämmenensä ja avasi ohjelmat todettuaan käyttäjän oikeaksi. Lilith laittoi pienen tulpan korvaansa ja laastarimikrofonin kurkulleen. Koska päätteessä ei ollut näppäimistöä, sen käyttö tapahtui kosketuksen ja puheen avulla. Laastari mikrofoni pystyi erottamaan kuiskaukset, joten ulkopuolisen tarkkailijan silmin näytti siltä kuin toimisto olisi ollut täynnä itsekseen supisevia hulluja.

Lilith odotti jännittyneenä seuraavaa vuotta. NoMi-Corp oli juuri tuonut markkinoille vallankumouksellisen implantti-puhelimen, jota myytiin nimellä Evolution. Sen sanottiin vapauttavan ihmiset täysin mobiiliteknologian laitehelvetistä. Idea oli yksinkertainen. Leukaluuhun porattu pieni implantti, joka toimi puhekäskyillä. Värähtelevän kaiuttimen ääni kuului ainoastana pään sisällä ja mikrofoni poimi ainoastaan puhujan äänet, joten tietosuoja- ja vakoilukysymyksetkään eivät olleet ongelma. Lilithin isä oli ollut ensimmäisten joukossa NoMi-Corpin Bioteknologian osaston oven takana, kun laite päästettiin markkinoille. Steven Daimon oli hieman yli viidenkymmenen, arvokkaasti harmaantunut mies, joka oli tehnyt pitkän uran testilentäjänä Royal Air Forcesilla muutettuaan Iso-Britanniaan vaimonsa Annen ja tyttärensä kanssa. Anne oli kuollut vuoden 2027 pommituksissa Lilithin ollessa kymmenen, mutta hän oli elänyt onnellisena isänsä kanssa. Steven, joka oli kasvanut informaatioteknologian kiihkeimmän kehityksen aikana, oli aina ollut kiinnostunut uusista ilmiöistä, matkapuhelimista, kannettavista ja muista viihde ja hyöty teknologia saavutuksista. Hän oli vouhottanut kyberneettiikasta ja pettynyt kun supervahvoja metallikäsiä ei koskan tullukaan. Nanoteknologia oli tehnyt kyberneettisistä lihan ja metallin tulevaisuusvisioista karkeita metallimiehen unelmia. Pienet DNA-ohjelmoidut robotit olivat arkea lääketieteessä, biologisissa tutkimuksissa ja ikävä kyllä myös sodankäynnissä. Ensimmäinen nano-virus oli ollut yksinkertaisuudessaan kammottava. Robotit muodostivat tukoksia laskimoihin, jonka seurauksena oli veren pakkautuminen soluihin, verenvuotoa ja piinallinen tukehtumiskuolema. Viruksen tappamien ruumiit olivat usein lähes mustiksi turvonneita. Viruksen luonut mies kuoli onnettomuuden seurauksena omaan virukseensa, mutta hänen lapsensa Nano-virus Hoover jäi piinaamaan sivistynyttä maailmaa.

Lilithin päätteelle ponnahti kuvake, joka ilmaisi saapuvaa puhelua hänen isältään. Lilith kuiskasi: ”Vastaa” ja näyttöön ilmestyi liikkuvaa kuvaa hänen isänsä kodistaan. ”Hei isä”, Lilith sanoi. ”Katso Lili! Eikö olekin hienoa!” Ilman käsiä, ilman kaukoohjainta ilman kameraa!” Kuva liikui villisti ympäri huonetta kuin Lilith olisi itse seissyt katselemassa hänen isänsä pientä mutta tyylikästä huoneistoa. Vaikka hänen isänsä oli hulluna uusimman teknologian perään, hän piti siitä ettei se ollut näkyvissä. Vanhat tummat antiikkiset kaapistot, muhkeat nahkaiset nojatuolit ja takorautaiset kalusteet saivat hänen isänsä olohuoneen näyttämään enemmän 1800-luvun lopun kestikievarilta kuin 2000-luvun puolivälin älykodilta. ”Tosi hienoa isä. Ostit siis ohutkalvolinssinkin?” Lilith kysyi. ”Kaksi! Kumpaankin silmään!” Hänen isänsä kuullosti lapselta jouluna. ”Tiesitkö että nämä saavat tarvitsemansa virran minusta! Ja että voin katsella elokuvia ja käyttää päätettäni näillä!” ”Tiesin isä. Olin mukana suunnittelemassa soluvirtapiirejä…” ”Ai niin. Niinpä tietysti olit.” Hänen isänsä meni seisomaan peilin eteen ja Lilith näki sinertävää loistetta isänsä silmillä. Hänen sänkisellä poskellaan oli valkoinen laastari suojaamassa leikkausjälkeä ja korjaamassa ihoa. ”Hei kulta. Tuletko käymään illalla?” Lilith pudisti päätään ja tiesi isänsä näkevän sen monitorilta silmässään. ”Pitää jäädä ylitöihin, olen myöhästynyt muutamana aamuna.” Hänen isänsä näytti heti huolestuneemmalta. ”Onko jokin vialla?” ”Ei ole”, Lilith sanoi, ”on vain ollut sellaisia aamuja milloin mikään ei toimi”, Lilith yritti virnistää isälleen, mutta tiesi että tämä näkisi hänen lävitseen. ”Hyvä on Lili. Soitellaan taas. Tiesitkö että pystyn nauhoitta… niin. Tottakai sinä tiedät. No niin…” Hänen isänsä hiljeni, otti asennon ja teki Lilithille sotilastervehdyksen. Lili hymyili ja sulki puhelun sanoen ”Tulen viikonloppuna, hei.”

Tosiasiassa Lilith oli ollut myöhässä kolmena aamuna koska häntä painoi viesti jonka oli saanut edeliselläviikolla. Se oli Edie Gnistan nimiseltä tutkijalta, johon hän oli törmännyt aiemmin vuodesta Saksassa ollessaan NoMi-Corpin konferenssissä, jossa oli puitu Evolutionin mahdollisia terveydellisiä haittoja ja vaikutuksia. Edie Gnistan oli yksityisen lääketieteellisen tutkimuskeskuksen edustaja, joka oli palkattu tutkimaan Evolutionin prototyypin Genesiksen vaikutuksia koehenkilöiden fysiikkaan. Edie oli puheenvuorossaan ehtinyt mainitsemaan pysyvät mutaatiot ja taipumusta aggressiiviseen käytökseen, ennen kuin hänet oli vedetty syrjään ja tutkimustulokset julistettu salaisiksi. Evolutionin tullessa markkinoille ongelmat oli saatu poistettua ja Saksan konferenssiin osallistuneille oli jaettu muistiot, joissa kerrottiin että mutaatiot olivat johtuneet vain kolmen testihenkilön laittomien huumeiden käytöstä ja tällä selitettiin myös aggressiivinen käytös. Uuden Evolutionin käyttäjille turvalliseksi tuotteeksi oli taannut samainen yksityinen tutkimuskeskus.

Nyt Edie Gnistan oli kuitenkin kirjoittanut hänelle. Edie ja Lilith olivat jutelleet muista kuin työasioista konferenssiin kuuluvilla illallisilla ja Lilith kertoi Edielle olevansa periaatteessa uutta teknologiaa vastaan, mutta teki sitä teoreettisesta mielenkiinnosta ja halusta tietää oliko jonkin asian tekeminen mahdollista. Lilith ei itse halunnut Evolutionin informaatiokeskusta leukaansa, hän oli tyytyväinen korvanappiin ja laastarimikrofoniin. Hän piti ajatuksesta, että voisi kadota maan päältä niin halutessaan. Lilithillä oli nimettömiä rahasiruja kotonaan, eikä hän ollut ottanut tunnistesirua silläkään uhalla, ettei saisi sairaankuljetusta välittömästi mikäli hänen pulssinsa tai verenpaineensa laskisi liiaksi. Ehkä juuri siksi Edie oli lähettänyt viestinsä juuri hänelle. Ainakaan kukaan muu toimistolla ei ollut maininnut asiasta, tosin eipä ollut Lilithkään asiaa ottanut esille, sillä viestin sisältö pelotti Lilithiä. Hän luki sen kahdeksannen kerran:

Lähettäjä: EdieGnistan@hotmail.com

Vastaanottaja: lilith.daimon@nomi-corp.com

Aihe: Terveisiä Saksasta

Hei Lilith. En tiedä muistatko minua, mutta tapasimme alkuvuodesta NoMi-Corpin Münchenin Genesis konferenssissa? Keskustelimme illalla niistä vaaroista joita informaatioteknologian kehitykseen liittyy.

Lilith ei muistanut illan keskusteluja aivan samassa sävyssä, mutta ilmeisesti Edie oli kokenut syvempää yhteyttä Lilithiin.

En varmaankaan saisi puhua tästä kenellekään, mutta nyt Evolutionin tullessa markkinoille minun on pakko avata suuni. Otan yhteyttä myös NoMi:n johtoon, mutta halusin keskustella ensin kanssasi seuraavasta asiasta. Genesis ja todennäköisesti myös Evolution ovat viallisia tuotteita, jotka aiheuttavat mutaatioita aivoissa ja sitä kautta aggressiivistä käytöstä. Hieman samanlainen ilmiö kuin viime vuosituhannen lopulla käyty keskustelu matkapuhelinten aiheuttamasta syövästä, joka tosin osoitettiin perättömäksi. Sittemmin taajuudet ja lähetysten teho ovat muuttuneet sellaisiksi, etteivät ne aiheuta enää mitään oireita eivätkä häiriöitä.

Niinpä onkin merkillistä, että Genesis ja Evolution aiheuttavat mutaatioita koehenkilöissä. Implantteja ja proteeseja on asennettu ihmisiin kohta puoli vuosituhatta ja harvoin ne aiheuttavat solutason mutaatioita. Kymmenestä koehenkilöstä peräti kolme sairastui ja alkoi käyttäytymään aggressiivisesti.

Lilith järkyttyi lukiessaan kappaleen viimeisen lauseen ensimmäistä kertaa. Hän oli kuvitellut, että Genesis:llä oli ollut satoja ellei tuhansia koehenkilöitä, jolloin kolme epäonnistunutta ei olisi ollut niin suuri osa.

Mikäli lähetykset Genesis:llä eivät aiheuttaneet mutaatioita, on sen oltava itse laitteen toiminta tai sen valmistukseen käytetyt materiaalit. Koska meillä ei ole mahdollisuutta eikä lupaa tutkia prototyyppejä itsessään, joudun kääntymään sinun puoleesi. Jos suinkin pääset tutkimaan NoMi-Corpin omia tutkimustuloksia Genesis:n vaikutuksista käyttäjiin, niin olisi kiinnostavaa verrata tuloksia. En olisi muuten ottanut yhteyttä, mutta kaksi näistä kolmesta sairastuneesta ovat tällä hetkellä kuolleita ja uskon sen johtuvan Genesis:n vaikutuksista.

Otathan pikaisesti yhteyttä, Edie

Saatuaan viestin Lilith oli yrittänyt saada isäänsä olemaan ottamatta Evolution implanttia kunnes selvittäisi asiaa, mutta Steven oli jääräpäiseen tapaansa liian tohkeissaan uuden teknologian harppauksesta ja sanonut: ”Eivät kai ne laskisi puolivalmista tuotetta markkinoille! Eihän NoMi-Corpilla ole edes kilpailijoita, miksi he hosuisivat?” Ja nyt Lilithin isällä oli päässään implantti, jonka Edie Gnistan uskoi aiheuttavan mutaatioita ja aggressiivisuutta joka kolmannella käyttäjällä.

Lilith oli saanut selville, että Genesis:n suunnittelua oli johtanut intialainen informaatioteknologian pioneeri, Aiheer Foisis, jonka toimisto oli samassa rakennuksessa, mutta Bio-teknologian osastolla, jonne Lilithillä ei ollut pääsyä. Aiheer oli myös yhtenä vastaavista suunnittelijoista Evolutionin tuotannossa. Lilith olisi voinut ajetta hissillä kunnes joku jäisi pois BT:n kerroksessa, mutta koska yksiköt olivat pieniä kaikki tunsivat toisensa, eikä Lilith pääsisi pitkälle. Hän ei myöskään halunnut selittää Dentille, miksi oli luvatta toisella osastolla sen lisäksi että myöhästeli lähes päivittäin. Niinpä hän ei ollut vastannut Edielle mitään ja tunsi nyt lievää syyllisyyttä. Hän sulki viestin ja kuiskasi, ”Internet-haku: Edie Gnistan, tutkija, Saksa, München”. Päätteelle nousi useita linkkejä joista noin puolet olivat muita Edieitä ja Gnistaneita, iso osa tutkimuksia, joissa Edie oli yhtenä tutkijana ja tuoreimpana uutisena oli Deutsche Welle:n lehtiotsikko, jossa luki: ”Die Forscherin Edie Gnistan Getötet.” Järkyttyneenä Lilith kosketti linkkiä sormenpäällään ja päätteelle avautui lehden näköispainos, jonka sivut kääntyivät nopeasti oikealle aukeamalle ja suurensivat kyseisen artikkelin. Lilith kuiskasi: ”Käännös Englanniksi luettuna” ja miellyttävä miehen ääni puhui hänen korvaansa.

Tutkija Edie Gnistan, 34, löydettiin surmattuna kotoaan maanantai-aamulla. Naapurit olivat hälyttäneet poliisin paikalle kuultuaan asunnosta avunhuutoja ja tappelun ääniä. Poliisien saapuessa paikalle Edie Gnistan oli jo kuollut. Murhaajaksi tunnistettiin kotiin asennetun turvakameran nauhalta 22-vuotias Helmut Schimsee, joka oli ollut Edie Gnistanin potilaana aiemmin vuodesta.

Artikkelin yhteydessä oli tuiman näköinen kuva murhaajasta ja poliisin vihjenumero. Lilith tuijotti miestä epäuskoisena, kosketti miehen naamaa ja sanoi hiljaa: ”Käynnistä IP-haku”. Pian hän oli murtautunut Deutsche Welle:n palvelimelle, löytänyt sieltä alkuperäisen kuvan, josta kuva lehteen oli muokattu ja muutaman muun. Hän avasi kuvan jossa näkyi miehen poski ja suurensi sen päätteelleen. Implantin jättämää arpea ei ollut, mutta mies oli raapinut poskensa siitä lähes verille. Lilith sulki sivut ja nojasi taaksepäin tuolissaan. Kello oli vasta yhdeksän.

Hän mietti hetken, laski päättensä takaisin telakointiasemaan ja meni Tonyn ja Lancen toimistoon. Vaikka Tony oli Lilithin mielestä ällöttävä ja irstas möykky lihaa, oli hänen työhuoneensa jakava Lance mukava ja sukkelasanainen tummaihoinen ja komeakin mies. Lilith oli joskus miettinyt voisiko Lance olla enemmänkin, mutta häntä häiritsi se että Lance oli hyvää pataa Tonyn kanssa ja hän kuuli usein kuinka heidän huoneestaan kaikui nauru. Yllättävää oli se että kun Lance oli paikalla, Tony ei heittänyt härskejä juttujaan Lilithille vaan syventyi työskentelemään päätteellään ja vain vilkaisi välillä mistä Lance ja Lilith juttelivat. ”Lance, voinko napata sinut hetkeksi.” Lance katsoi ylös päätteeltään, tummensi sen ja nousi seisomaan. Hän oli pitkä, lähes 190 senttiä, joten Lilith joutui katsomaan ylöspäin. Lilith nyökkäsi sosiaalitilaa kohti ja asteli huoneesta katsomatta seurasiko Lance perässä, joten häneltä jäi huomaamatta kuinka Lance vilkaisi Tonya ja nosti hieman toista kulmaansa. Kun Lilith istuutui mukavalle nahkasohvalle sosiaalitilassa, oli Lance jo pyyhkinyt hymyn huuliltaan.

”Mikä hätänä, Lilith?” ainoastaan Lilithin isä sai kutsua Lilithiä Liliksi, muilta hän vaati koko nimensä käyttöä. Lilith puri huultaan ja mietti kuinka asiansa esittäisi. Hän tiesi että voisi luottaa siihen että Lance pitäisi salaisuuden, mutta ei ollut varma auttaisiko tämä häntä siinä mitä Lilith alitajunnassaan jo suunnitteli. ”Pidätkö työstäsi?” Lilith aloitti antaakseen itselleen aikaa. ”Hmmm. On siinä puolensa ja palkka on hyvä. Pidän meidän pikku perheestä täällä ja sinusta” Lance sanoi pehmeällä äänellään pilke silmäkulmassa ja Lilithin ajatus katkesi. Hän kokosi kuitenkin itsensä ja jatkoi, ”Luuletko että kenelläkään NoMissa on käsitystä siitä mitä kaikkea laitoksissa ja osastoissa ympäri maailmaa tehdään?” ”Tuskinpa. NoMi työllistää kuitenkin yli miljoona työntekijää, lähes kaikissa maissa, joten en usko että edes Jenny Gates tietää kaikkea. Kuinka niin?” ”Entä luuletko että on mahdollista, että NoMi päästäisi markkinoille tuotteita, jotka ovat vaarallisia käyttäjilleen?” Lilith kysyi lähestyen haluamaansa aihetta. ”Eivät tuotteet ole vaarallisia vaan se miten niitä käytetään. Sama kuin aseissa, jos joku haluaa tehdä teollisuusvakoilua NoMin tuotteilla, ei se ole NoMin syy vaan vakoilijan.” ”En tarkoittanut aivan tuota…” Lilith sanoi ja mietti uutta strategiaa. Lance näytti hämmentyneeltä. ”Ajatellaan että äitisi sairastuu psyykkisesti ja ainoa tapa parantaa hänet on järkyttää häntä ja kaivella jotain menneitä salaisuuksia ja kertoa niistä kaikille hänen läheisilleen.” ”Mitä hittoa sinä oikein ajat takaa Lilith!?” Lance näytti kärsimättömältä. Lilith huokaisi syvään ja sanoi katsoen Lancea silmiin: ”Jos joku saisi tietoa jostain, että NoMi tekee jotain mikä aiheuttaa sairastumisia ja kuolemia, kenelle hänen pitäisi kertoa siitä.” Lance vetäytyi hieman taaksepäin ja katsoi Lilithiä tarkkaan. ”Ensiksi sen jonkun tulisi varmistua siitä että tieto on paikkansapitävää…” hän katsoi Lilithiä merkitsevästi. ”Oletetaan että se on” Lilith sanoi ja tuijotti Lancea kiinteästi. Lance näytti vaivaantuneelta. ”Lilith. Suuria yrityksiä kuten NoMia syytetään päivittäin ihmisoikeuksien ja yksityisyyden rikkomisesta. Se vain kuuluu työhön. Ja vaikka NoMi saattaisi tehdä jotain kokeiluja, joissa vapaaehtoiset saattavat hieman… kokea epämukavuutta, ei se tarkoita että kaikki NoMin toiminta olisi laitonta, moraalitonta ja tuomittavaa.” Lilith kurtisti kulmiaan ja katsoi Lancea pitkään. ”Olet siis sitä mieltä, että minun ei kannata tehdä mitään?” Lance tarttui Lilithiä käsistä ja sanoi: ”Pidän sinusta Lilith, enkä halua sinun menettävän työpaikkaasi puolitotuuksien sanansaattajana. Kauniit kasvosi saavat minut raahautumaan töihin aamuisin”, hän sanoi palauttaen kevyen sävyn keskusteluun ja Lilith tiesi, että Lance ei haluaisi puhua aiheesta pidempään. ”Kahvia?” Lilith kysyi ja nousi odottamatta vastausta.